Ihmiset

Juttusarjassa kohdataan tekijöitä ja toimijoita muotoilun maailmasta.

Posliinitimantti, aaltopahvivalaisin, kassissa keikistelevä hilpeä hukka ja karvaisen miehen kasvot tyynyliinassa.

Suomen muotoilukentällä puhaltavat uudet tuulet. Haastavasta taloustilanteesta huolimatta uuden polven suomalaiset suunnittelijat uskaltavat haastaa perinteistä käsitystä siitä, mitä muotoilun pitäisi olla. Pienet yritykset ja nuoret tekijät luovat ennakkoluulotonta uutta muotoilua, joka ei enää tarvitse menestyäkseen takertumista suomalaisen muotoilun perinteeseen ja kivijalkoihin Aallosta Sarpanevaan ja Wirkkalasta Stilliin. A3lehti tapasi yhden tuoreen muotoiluyrityksen ja tuotemerkin, &Bros:in Helsingin Kalliossa.

Fleminginkadusta Kalliossa on kehittynyt todellinen muotoilun ja luovan tekemisen katu pienine putiikkeineen, työhuoneineen ja liikkeineen. Yksi viimeisimpiä tulokkaita kadulla on kesäkuun alussa kivijalkaliikehuoneistoon muuttanut &Bros. Tähän pikkuriikkiseen tilaan mahtuu niin yrityksen työhuone, toimisto, verstas, showroom kuin putiikkikin. 

&Bros on kolmen tuotemuotoilijan ja yhden graafisen suunnittelijan perustama muotoiluyritys ja tuotemerkki, joka sai alkunsa vuonna 2011. Tero Kuitunen, Antti-Jussi Silvennoinen ja Pekka Kuivamäki olivat kurssikavereita samassa maisteriohjelmassa. Kaikki tekivät opiskeluaikana pientuotteita myytäväksi erilaisissa tapahtumissa ja myyjäisissä. Nelikko huomasi tuotteidensa sopivan tyyliltään mukavasti yhteen ja yhteisen yrityksen perustaminen jo opiskeluaikana tuntui järkevältä. "Näkyvyyden ja tunnettavuuden kannalta useamman tekijän yhteenliittymä on mielenkiintoisempi ja vahvempi", kertoo Tero Kuitunen yrityksen viihtyisässä työhuoneessa Fleminginkadulla. "Myös eri vastuualueiden ja velvollisuuksien jakaminen helpottaa työn tekemistä ja siinä menestymistä". Graafinen suunnittelija Elisa Konttinen liittyi joukkoon luontevasti Antti-Jussin avopuolisona.

Fleminginkadun liikkeen hyllyillä keikkuu valaisimia ja tekstiilituotteita. Ikkunalla seisoo pieni pöytä. Telineessä roikkuu keramiikasta ja nahasta valmistettuja koruja. Tuotevalikoima ei ole valtava, mutta ne muodostavat yhteensopivan ja hyväntuulisen kokonaisuuden. Leikkimielisyys on vahvasti läsnä. Katosta roikkuvat pahvista valmistetut valaisimet ovat kuin kaikkien kattovalaisimien prototyyppejä paitsi että ne on valmistettu tuiki tavallisesta aaltopahvista. Yrityksen tuotteissa on samanlaista raikkautta ja hyväntuulisuutta, jota on löydettävissä esimerkiksi tanskalaisten yritysten muotoilusta.  "Muissa Pohjoismaissa on yrityksiä kuten Hay tai Normann Copenhagen joilla on pitkälle viety tapa tehdä pienesineitä, joissa on leikkisyyttä. Suomesta puuttui selkeästi tällaisia", Tero Kuitunen kertoo.

&Bros on panostanut alusta alkaen vahvaan omaan identiteettiin ja ilmeeseen. Nettisivut, tuotekuvat, pressimateriaali kuten myös itse putiikki on tarkasti harkittua ja toteutettua. "Me ollaan alusta asti panostettu kuviin ja siihen että on selkeä yhtenäinen linja", Tero Kuitunen kertoo. Uudenlaisesta tavasta toimia muotoilun kentällä kertoo myös se, että muiden pienten yritysten ja tekijöiden kanssa tehdään yhteistyötä. Hyvästä alihankkijasta levitetään tietoa muille, samoin hyvistä kokemuksista erilaisilla messuilla. Yhteistyöverkostot ovat pärjäämisen edellytys.

Kulunut vuosi on ollut &Brossille kiireinen. Yritys lanseerasi uuden seinävalaisinmallin messuilla Tukhomassa ja on osallistunut erilaisiin tapahtumiin ja näyttelyihin Suomessa. Myös vanhemmat tuotteet ovat saaneet väripäivityksiä. Yksi suuri ponnistus on haastattelun aikoihin Design Forum Showroomissa avautunut yksityisnäyttely On/Off. "Sitä on tässä nyt väännetty", Tero summaa. 

&Brosin pahvista valmistettu kattovalaisin Compleated valittiin kuluneena syksynä Muoto-gaalassa vuoden valaisimeksi. Tämä kuuluu Tero Kuitusen mukaan ehdottomasti yrityksen vuoden kohokohtiin. Compleated-valaisin on myös hyvä esimerkki yrityksen suunnittelufilosofiasta ja tavasta tehdä muotoilua. "Siinä on kaikki kunnossa. Valaisin voidaan pakata pieneen tilaan ja koota muutamalla ruuvilla", Tero selittää. Valaisin  valmistetaan alihankintana yhden miehen laserleikkaamossa Valkealassa. &Bros haluaa tukea myös muita pienyrittäjiä ja pitää valmistuksen mahdollisimman pitkälle Suomessa. Kaikki yrityksen tuotteet tekstiilejä lukuunottamatta valmistetaankin täällä.

&Bros tekee tuotemerkin pyörittämisen lisäksi erinäisiä muotoilunalan töitä sisustussuunnittelusta graafiseen suunnitteluun. Pienenä yrityksenä täytyy tarttua kaikkiin mahdollisuuksiin joita tarjoutuu, sillä aloitteleva tuotemerkki ei vielä yksinään työllistä neljää henkilöä kokopäiväisesti. Tämän syksyn suurimmat ponnistukset ovat nyt takana. Osallistuminen Helsinki Design Weekille ja viimeisimpänä On/Off -yksityisnäyttely vaativat pieneltä yritykseltä paljon aikaa ja energiaa. Tästä huolimatta ensi vuoden suunnittelu on jo reippaasti käynnissä. &Bros katsoo luottavaisena tulevaan. Suunnitelmissa on messuja sekä uusien tuotteiden tuomista valikoimaan. "Tekemistä on myös vanhojen tuotteiden markkinoinnissa ja saamisessa uusille jälleenmyyjille", Tero pohtii. 

Vanhojen klassikoiden rinnalle on hyvä saada uutta ja tuoretta muotoilua, jotta Suomi pysyy kiinnostavana muotoilumaana tulevaisuudessakin. Uusi muotoilu ei vähennä vanhan arvoa. Päinvastoin. Onneksi meillä on &Brosin kaltaisia pieniä persoonallisia yrityksiä, jotka tekevät tinkimätöntä ja kunnianhimoista työtä omalla tyylillään luoden tulevaisuuden klassikoita. Unohtamatta pilkettä silmäkulmassa.